perjantai 4. lokakuuta 2013

Riitoja,pissiä ja verisiä jälkiä asunnossa


Viikonloppu alkakoon.

Tänäänkin työpäivä sujui hyvin nopeasti ja huomaamatta. Aamulla vielä luulin toisin koska viimeyö ei mennytkään ollenkaan niinkuin olisin haaveillut sen menevän. Sain lapset eilen illalla aika myöhään nukkumaan, oma mokani koska illalla kerroin heille että tänä vuonna voitaisiin yrittää pitää pienet halloween bileet. Lapsethan innostui siitä niin kovin että alkoivat suunnittelemaan kaikkea heti,eikä nukkumisesta meinannut tulla mitään. Sain kun sainkin lapset nukkumaan ja tajusin että unohdin ostaa vaippoja. Tämä minun melkein 3vuotias kun käyttää vielä yövaippaa. Ei se mittään, oli aika siis koittaa yö olla ilman. Tiesin jo valmiiksi illalla yön menevän varmasti huonosti koska antaessani tytölle lääkkeitä illalla, tapahtui se maailman ärsyttävin reaktio. Otin lääkeruiskun,laitoin lääkkeen valmiiksi ja tyttö kiltisti tuli lääkkeen ottamaan. Aukaisi suunsa, annoin lääkkeen ja siinä samassa lapsi sylkäisee kaiken lattialle, nauraa makeasti ja juoksee karkuun. En tietenkään uskaltanut antaa lääkettä enempää, kyseessä oli siis vahva allergialääke (atarax)
tyttö on jonkin aikaa syönyt tuota lääkettä iltaisin todella pahan atooppisen ihon takia joka valvottaa öisin kun paikkoja kutittaa.

Kun sain neidin myöhään nukkumaan huomasin unen olevan levotonta. Siitä alkoikin tietenkin heräilemis rumba, jota kesti tasaisesti noin puolen tunnin välein siihen asti kun oli aika nousta ylös.ja tänään ylösnousun aika tulikin jo ennemmin kun normaalisti.

Ennen tytön nukuttamista kerroin lapsen kielellä pikkuiselle että ” sitten sinulla ei ole vaippaa, nukut nyt ilman vaippa. Sitten jos tulee pissi, pitää yölläkin mennä potalle. Ei saa pissata sänkyyn,muuten sänky menee likaiseksi ja kaikki pitää pestä yöllä. Muista, jos tulee pissi, pitää mennä potalle”

pikkuisen ennen aamu neljää heräsin siihen kun pikkuinen itkee kovasti ja herra melkein 9v kiljuu omassa huoneessaan että ”mene pooois” kun pääsin pojan huoneeseen siellähän sängyn edessä seisoi itse neiti pikkuinen yltäpäältä pissistä. Siis aivan märkänä, en edelleen ymmärrä miten sen onnistui tekemään. Kysyin neidiltä mitä hän itkee ja pikkuinen vastasi

”minä en pissinyt sänkyyn,sänky ei ole likainen. Minä pissin lattialle nyt on housu märät” nouuuuuuuuuuuuuuuuuuu.....................................

tästä alkoi siis meidän aamu. Eli lapsi pesulle,vaatteet pyykkikoneeseen ja koin tuohon kellon aikaan olevan järkevämpää jo nousta, kun nukkua enää tylsää puolta tuntia. Kerkesinpä ainakin juoda aamukahviani pitkään ennen töihin lähtöä.

Töitten jälkeen oli edessä lasten haku ja siivousta. Ruokaa ei tänään tarvinnut ollenkaan laittaa kun sain tuolta ihanasta työpaikasta ylijäänyttä makkarakeittoa,sämpylöitä ja puolukkapuuroa kotin viemisiksi. Ihan tosi outoa kun ei tarvitse laittaa ruokaa!! eikä vaan outoa vaan jopa ihanaa!

Muuten lapsilla on ollut tänään jotenkin huono päivä. Hermoja on koeteltu äidiltä oikein kunnolla. Kai se koko viikon kestänyt stressi vaan purkautuu tälleen perjantaina ihan koko perheeltä.

Tänään minua on ihan järkyttävän paljon harmittanut riiteleminen. Se että olen tänään nahistellut kiukkuisten lasten kanssa ei ole riittänyt. Olen tänään saanut exän siskon kanssa riidan aikaiseksi. Myönnän, sanoin eilen tyhmästi exälle hänen siskon kommentista mikä liittyi minuun. Tästä tämä sisko suuttui ja kiivastui oikein kunnolla ja riita oli valmis. Sain kuulla paljon loukkavia sanoja ja se harmittaa.. muutenkin on ihan älyttömän turhauttavaa se että riitoihin sotketaan aina muitakin henkilöitä.. tämäkin riita mikä tänään oli, ei oikeastaan etes liity olennaisesti mihinkään eikä minun kuuluisi riidellä hänen kanssaan tai ylipäänsä kenenkään kanssa. Tiedän, sanoin tyhmästi, mutta niin sanoi myös hän. Riitaan tarvitaan aina kaksi. Olen pahoillani, anteeksi.

Se mistä yleensäkkin nykyisin riitani johtuu, on yksinkertaisesti väärinkäsitys. Se että ihmiset ajattelee minun olevan itsekäs tai ylimielinen jos en vastaa puhelimeen tai vastaan viesteihin vaan yhdellä sanalla. On vaikeaa käsitellä asioita tekstiviestien kautta koska silloinhan ei nää/kuule ihmisen mielentilaa. Sanasta ”ok” voi saada jo monta käsitystä ja luoda itselleen mielikuvan kirjoittajan mielentilasta. Siitä syntyy väärinkäsitys.

Se miksi en vastaa tai vastaan lyhyesti, on vaikeaa selittää. En tee sitä ollenkaan tahallani tai siksi etteikö minua kiinnostaisi vastata, vaan ihan siksi että en nykyisin yksinkertaisesti aina kerkeä. Tiedän että ihminen kuka ei ole ollut yhtäkkiä yksinhuoltajana ei voi tietää etes mitä se tarkoittaa. Itse luulin tietäväni mutta todellisuus oli toinen. Tämä on huomattavasti rankempaa ja kiireisempää kun voisi koskaan olettaa. Ja minä en valita nyt, yritän vain saada ymmärrystä vähän. Oikeasti, kuten kaikki tietää niin riitelyhän on ihan sairaan tyhmää ja etenkin silloin se on tyhmää jos melkein 30 vuotiaat tekee sitä ihan tyhjänpäiväisistä asioista ilman mitään oleellista syytä.

Se miksi olin kuulemma ylimielinen riidan aikana, ei johtunut siitä että olisin oikeasti narsistinen tai ylimielinen. Vaan siitä että minä en vaan jaksa työpäivän jälkeen mitään tälläistä turhaa napinaa mikä ei kuitenkaan johda mihinkään ja mikä jatkuessaan tekee kuitenkin vaan pahan mielen kaikille....

tulipas tyhmä olo kirjoittaa tälläisia tänne blogiin :D no mut ei kai se paha asia ole :)

mutta nyt pitää mennä keksimään valmiiksi mitä lasten halloween bileissä pitää olla :D kuitenkin huomenna lapset aloittaa heti aamusta kyselemään asiasta niin ompahan etes jotain mihin vastata :D

mitä tarjota lasten halloween jutuissa? Tai muutenkin mielellään vinkkejä otetaan lasten halloween juhliin vastaan? :) 



 Lapset olivat tietenkin eilen illalla ennen nukkumaan menoa tehnyt minulle toivomuslistan että mitä juhlissa tulee olla. hmmn.. nyt jo kaduttaa se että lupailin jotain tälläistä :D 

               Miten hitossa tehdään                            
              verijälkiä  asuntoon????

1 kommentti: