käännekohta elämässä..

Tässä sitä ollaan, uskomatonta.
Löysin kun löysinkin pitkästä aikaa itseni tänne blogiin, monta kertaa on mielessä ollut mutta voimavaroja ei ole kirjoittamiseen ollut. niin paljon kaikkea uutta on tapahtunut elämässäni viimeisen puolenvuoden jälkeen. itseasiassa niin paljon että olen edelleenkin päästäni hiukan pyörällä vaikka aikaa on kulunut jo paljon. Mutta!! mutta mutta, silti olen hyvin tyytyväinen elämääni juurikin nytten.

Niin mielelläni kirjoittaisin noita samoja sali juttuja ja höpinöitä kuin ennenkin, salilla käynti on historiaa niinkun moni muukin asia. esim, parisuhde.(ja oma aika)
Tai no, en tiedä..-. en ehkä kirjottaisikaan. toisaalta elämääni on tullut niin paljon uutta ja jännää nytten että kirjoittamista löytyy jo enemmän.

Näin siis kävi, minusta tuli "yksinhuoltaja" ja niinkin kävi että minusta tuli myös tällä ajalla opiskelija. Olen nytten melkein puoli vuotta harjoitellut arkea lasten kanssa yksin. Alussa kaikki tuntui niin helkutin rankalta että en silloin olisi uskonut ikinä pääseväni tähän tilanteeseen että tämä ratkaisu tuntuu oikealta. Tosin rankkaa on, en muuta väitä mutta olen ylpeä itsestäni. Omaa aikaa minulla ei juurikaan ole, ehkä korkeintaan kerran kuukaudessa jokuinen oma aika. Lastenhoito apuakaan minulla ei ole oikeastaan ollenkaan, kaikki arki asiat on vain tehtävä lapsi kainalossa. toisaalta se sopii minulle hyvin, toisaalta aina joinakin päivänä sitä toivoisi että olisi etes joku kenelle voisi lapsen heittää siksi aikaa että pääsee etes yksin kauppaan tai suihkuun... tai no pääsenhän minä suihkuun yksin, mutta joskus se olisi oikein kivaa että pääsisi suihkuun ihan yksin ennen kello 22 ja nukkumaankin jo aikaisin.

Muutoksia on muutenkin tullut erittäin paljon, nuorimmainen lapsonen aloitti perhepäivähoitajalla, minä aloitin opiskelun ja isommat lapset aloitti 1 luokalla ja 3 luokalla. Yhdeksän kotiäiti vuoden jälkeen tämä oli minulle suuri shokki, mutta ah kun on mahtavaa nähdä joka ikinen päivä uusia ihmisiä! ja saada jotain muutakin ajateltavaa päiviin kun vain se että monelta meillä mennään päiväunille.  Opiskelun ja äitiyden yhdistäminen yksin on ollut erittäin jännää, erittäin hermoja raastavaa, rankkaa ja kyyneliltä ei olla vältytty mutta arki on nykyisin antoisampaa,eloisampaa (väsyneempää) ja juuri (melkein) sellaista kun olen elämäni aina toivonut olevan (jos nyt ei lasketa mukaan sitä puuttuvaa ihanaa aviomiestä mikä unelmissani on aina ollut...........) 


TÄTÄ minulle kuuluu nykysin :) eli hieman erillaista menoa kun ennen. Nyt lapsi kiukkuaa jaloissa, on aika antaa ruokaa. Palaan kertomaan arjestamme hyvin hyvin pian :)